Pilkahdus valoa

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt tovi. Vuosikin on ehtinyt vaihtua uuteen.

Pimenevä syksy ja talvi ovat tyypillisesti aikaa, jolloin itse vaivun kuin syvään talvihorrokseen ja lepotilaan. Ei oikein ole ollut mitään sellaista mistä kirjoittaisin, ei inspiraatioita, ideoita eikä edes oikein voimavaroja tehdä niin.

Elän valosta, ilosta ja merkityksellisyydestä. Vuoden kierrolla ja valolla on iso vaikutus itseeni.

Entä sinä? Miten kaamosaika vaikuttaa sinuun? Vai vaikuttaako se mitenkään?

Viime päivät ovat olleet kuitenkin niin mieltä kuin sieluakin piristäviä. On satanut viimein sitä kauan kaipaamani lunta. Aurinkokin on valaissut maisemaa kauniisti ja vaikka päivät ovat edelleen lyhyitä ja pimeitä ollaan menossa taas valoa kohti. Ja vaikka lunta ei ole paljoa se vähäinenkin lumipeite tuo iloa ja kauneutta, samalla lisäten valoisuutta pimeyden keskelle.

Eilen hanki tuikki kauniisti auringon säteiden osuessa sen pakkaslumisiin hiutaleisiin. Ne olivat kuin pieniä timantteja siellä täällä. Illalla kuutamo puolestaan valaisi metsäistä peltomaisemaa.

Auringonsäteiden ja lumisen luonnon myötä huomaan nousseen itsessäni myös orastavaa luovuutta. Mieleen on noussut monenlaisia pieniä idean siemeniä ja pikkuisia projekteja kenties myöhemmin toteutettavaksi. Edessä oleva kevät kutittelee jo hieman takaraivossa ja olen alkanutkin haaveilla jo siitä mitä kukkasia tai hyötykasveja pihamaallemme voisin tulevana kesänä istuttaa. Leikkokukat tuntuvat olevan ajanhermoilla, ja itsekin niistä haaveilen kukkapenkkini jatkeeksi. Ne olisivat kauniita. Viime kesänä kuitenkaan juuri mikään istuttamani ei oikein onnistunut. En ole kummoinenkaan puutarhuri mutta yrittäähän voi aina ja ehkä myös luontoäidillä oli haastava vuosi.

Tässä hetkessä hiljalleen lisääntyvä valo ja päivä päivältä lähempänä olevan kevät tuovat orastavaa toivoa ja nostattavat ajoittain myös itsessä sitä kadoksissa ollutta iloa.

Huomasin loppuvuodesta, että olosuhteista johtunut pakollinen uutis- ja somepaasto tekivät minulle todella hyvää ja olenkin sen jälkeen pyrkinyt välttämään niitä. Sillä päätöksellä on ollut osaltaan positiivista vaikutusta omaan hyvinvointiini. Ja vaikka haluankin pysyä ajanhermoilla ja olla tietoinen asioista, joita maailmalla tapahtuu ei jatkuva epävakaan maailmantilanteen seuraaminen ja alati epävarmuutta ruokkiva klikkiotsikko uutisointi auta ainakaan minua itseäni selviytymään omassa arjessani yhtään sen paremmin – päinvastoin. Huomaan niiden ruokkivan huolta, ahdistusta sekä pahoinvointia ja vaikuttavan tapaani suhtautua asioihin turhankin negatiivisesti ja voimakkaasti.

Millaiset asiat tekevät sinut ajankohtaisesti hyvää? Millaisista asioista saat iloa ja voimavaroja? Millaisten asioiden olet taas huomannut heikentävän hyvinvointiasi? Voisitko tai oletko jo tehnyt jonkinlaisia pieniä tai suurempia muutoksia arjessasi, jotka tukisivat hyvinvointiasi?

Iloa ja lisääntyvää valoa alkaneeseen vuoteesi!

Sade

Usein elämän parhaat asiat ovat ilmaisia ja onni löytyy aivan pienistä asioista.

Niin olen kokenut myös viime päivinä. Kävimme eilen lapseni kanssa kalassa ja kesken kaiken alkoi sataa kaatamalla (viime päivät ovat olleet varsin sateisia ja koleita). Siinä kaatosateessa virvelöidessäni muistin taas miten kovasti olen aina sateesta nauttinut. Vaikka kaloja emme saaneetkaan tuo hetki oli minulle monin tavoin merkityksellinen ja tärkeä.

Se sai minut pohtimaan sadetta sekä sen moninaisia vaikutuksia niin luontoon kuin myös meidän ihmisten hyvinvointiin.

Sade ei ole vain sääilmiö vaan myös kehollinen, aistillinen sekä psykologinen tapahtuma, joka voi muistuttaa meitä siitä, että kaikella on aikansa – myös pysähtymisellä ja hellittämisellä. Sade voi olla lempeä kutsu levolle tai symboloida meille jotakin. Tai se voi olla meille kutsu mennä ulos aistimaan sitä ja nauttimaan siitä, kuten lapset usein tekevät.

Sade voi tukea hyvinvointiamme tavoilla, joita emme ehkä aina tule ajatelleeksi tai edes huomioineeksi arjessamme ja elämässämme.

Sade voi muun muassa rauhoittaa hermostoamme. Se voi puhdistaa. Se ravitsee. Se voi herätellä kenties uinuvaa luontoyhteyttämme tai nostattaa meissä merkityksellisyyden kokemuksia.

Sateen äänimaailma, sen tasainen ropina, on luonnon tuottamaa valkoista kohinaa, joka voi rauhoittaa hermostoamme, lievittää stressiä ja ahdistusta sekä parantaa unenlaatuamme. Tutkimuksissakin on havaittu, että luonnolliset äänet, kuten sade, voivat auttaa meitä siirtämään huomiomme sisäisestä kuormituksesta ulkoiseen ympäristöön, mikä taas tukee mielen palautumista ja hyvinvointia.

Sade myös puhdistaa ilman pölystä ja epäpuhtauksista. Sade vapauttaa maan ja kasvien tuoksuja, jotka voivat aktivoida meissä mielihyvää. Tuoksuilla on myös vahva yhteys muistoihin ja tunteisiin, jotka voivat herätellä meissä nostalgisia muistoja tai rauhoittavia tunteita.

Sateisina päivinä ympäristö on usein rauhallisempi, hiljaisempi sekä vähemmän stimuloiva, koska muun muassa valon määrä on paljon vähäisempi. Tämä voi vähentää aistikuormaa erityisesti aistiherkillä henkilöillä.

Sade voi vahvistaa yhteyttämme luontoon aistiemme kautta. Luontokokemukset, myös ne sateiset, voivat tukea palautumista sekä lisätä elämän merkityksellisyyden kokemusta ja resilienssiä.

Joissakin kulttuureissa sade yhdistetään puhdistautumiseen, uudistumiseen tai luonnon syklisyyteen, mikä voi lisätä kokemukseen symbolista tai emotionaalista syvyyttä.

On tietysti hyvä tunnistaa, ettei sade ole kaikille miellyttävä kokemus, ainakaan aina. Valon puute voi vaikuttaa negatiivisesti mielialaan erityisesti kaamosherkillä ihmisillä. Kastuminen tai kylmyys taas voivat lisätä fyysistä epämukavuutta. Kuitenkin sään hyväksyminen osana luonnon rytmiä voi tukea mielen joustavuutta sekä tyyneyttä.

Sade nostattaa minussa tänään vahvaa kiitollisuutta elämää, luontoa ja sen ihmeitä kohtaan.

Lempeyttä päivääsi.

Sadetta ja harmautta

Sateen vaimea ropina rikkoo ajoittaisen hiljaisuuden muiden vielä nukkuessa. Kuuntelen sitä hetken ennen kuin nousen ylös. Kehoni tuntuu raskaalta heti herättyäni. Se harmittaa, koska olin suunnitellut tekeväni tänään kaikenlaista mukavaa. Ja tiedän, ettei se nyt onnistu.

Olisipa ollut mukavaa aloittaa tämä aamu toisenlaisella energialla.

Keitän aamukahvin ja katselen ulos ikkunasta. Taivas on tasaisen harmaa.

Punatulkkupariskunta on tullut tarkastamaan vieläkö lintulaudalta löytyisi siemeniä. Pidän niistä kovasti, ne ovat kauniita. Muistutan itseäni siitä, että lintulauta tulisi pestä ja siirtää varastoon odottamaan seuraavaa talviruokintakautta, etteivät sen muoviosat haurastu kesällä auringonpaisteessa. Se on yksi niistä lukuisista askareista, joka vaatii oikean hetken toteutuakseen.

Pohdiskeluni keskeytyy kun aistin pienen silmäparin tuijottavan minua jossain lähistöllä hyvin intensiivisesti. Koira odottaa selvästi aamupissalle pääsyä. Hörpin aamukahvini muutamalla kulauksella ja sujahdan sadetakkiin sekä saappaisiin.

Vaikka aamu on harmaa ja energiatasoni alhainen nautin silti sateesta. Olen aina pitänyt siitä; putoilevista pisaroista, äänistä ja vivahteista. Sade puhdistaa.

Tallustelen kotvasen kuluttua takaisin sisälle miettien mitä tänään tekisin? Tai oikeastaan mihin voimavarani ja motivaationi tänään kantaa? Kapasiteettini on hyvin rajallinen.

Mielessä vilisee paljon niitä asioita, joita ”pitäisi” tehdä tai joita olisin halunnut tänään tehdä, mutta päädyn toteuttamaan vain ne tärkeimmät ja itselleni tässä hetkessä mielekkäimmät. Muu saa nyt odottaa, sillä tämä päivä on omistettu levolle, palautumiselle ja suoratoistopalvelun sarjoille.

Alkusanat – kevät kutsuu kasvuun

Ilmassa leijuu monenlaisia kevään tuttuja tuoksuja.

Linnut visertävät kuin kilpaa istuessani kotimme terassilla. Aamukahvi lämmittää ihanasti käsiäni samalla kun aistin keväistä aamua. Tänään ei ole kiire minnekään.

Lintujen laulu on kuin musiikkia, jota voisin kuunnella pidempään. Sen välissä oleva hetkittäinen hiljaisuus tuntuu sekin tänään niin kovin merkitykselliseltä. Aurinko heijastaa lempeää lämpöään ja huomaan, että olisin voinut jo hieman keventää vaatetustani. Toisaalta äkkinäinen viileä tuulenpuuska vaatii pitämään takin kuitenkin vielä tiukasti päällä.

Vielä täytyy hetki odottaa lämpimämpiä kelejä.

Nostan nenältäni valahtaneet aurinkolasit silmieni suojaksi ja jään katselemaan kuinka läheisen koivun oksat tanssivat lempeästi tuulessa. Sen seuraaminen on aina meditatiivista ja samalla hyvin rentouttavaa.

Ensimmäiset kevään kukat nostavat jo päättäväisesti päätään ja luonto valmistautuu jälleen uuteen kasvukauteen. Ihanaa! Se tuntuu lohdulliselta pitkän pimeän talvikauden jälkeen. Ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehdet ovat jo paikka paikoin nousseet maan pinnalle.

Kevään edetessä ja valon lisääntyessä talvihorroksessa uinuneet keho ja mieli tuntuvat nekin hieman virkistyneen. Huomaan kehooni virtaavan uudenlaista energiaa, lempeästi herättelevää ja hieman pirskahtelevaakin. Kehoni tarvitsee valoa.

Orastava innostus puutarhan hoitoon nostaa päätään, ensimmäistä kertaa vuosiin! Saisinkohan tänä keväänä ehkä esikasvatettua taimet itse? Entä saisinko viime keväänä aloittamani pienen pienen kukkaniitty projektin valmiiksi?

Myös tämän blogin kirjoittaminen on alkanut tuntua kutsuvalta. Pohdin kauanko innostukseni asiaan mahtaa kantaa? Mistä edes kirjoittaisin? Millaiseksi blogi ajan kanssa kenties muovautuisi? Pohdin myös lukisiko sitä kukaan? Riittäisikö minulla rohkeutta kirjoittaa ja avata ajatuksiani maailmalle? Totean itselleni kuitenkin lopulta, että voinhan kirjoittaa myös vain omaksi ilokseni.

Annan kevät auringon nostaa verkalleen pintaan niitä asioita, jotka kutsuvat minua eniten juuri tässä hetkessä. Annan myös pintaan varovasti nousevien hentojen ideoideni versoa kaikessa rauhassa.

Päätän kirjoittaa blogiani vain puhtaasta ilosta sekä koetusta merkityksellisyydestä käsin.

Mikäli löysit tiesi tänne olet lämpimästi tervetullut seuraani.