Kategoria: Uncategorized

Julkaistu

Metsässä

Yksi itselleni tärkeimmistä palautumiskeinoista arjessa on luonto ja metsä. Niiden tarjoama rauha, hiljaisuus ja maadoittavuus. Viime vuosina metsäily on jäänyt vähemmälle, mikä on ollut harmillista.

Kävin kuitenkin taannoin metsässä ystäväni kanssa, koska kuulin, että kantarelleja on jo nyt paljon. Ja niinhän olikin! Enemmän kuin jaksoin kerätä. En ole aiempina vuosina löytänyt niitä siinä määrin kuin nyt. Sienestys on varsin hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Ainakin itse koen sen niin.

Metsässä mieli rauhoittuu. On helppoa pysähtyä, elää hetkessä, nauttia luonnon pienistä ihmeistä ja aistia ympäröivää luontoa. Olla läsnä. Siellä itsensä voi kokea hyvällä tavalla pieneksi ja osaksi jotain itseään paljon suurempaa.

Onko metsä sinulle tärkeä ja voimaannuttava paikka? Millaisia asioita tykkäät luonnossa tehdä?

Julkaistu

Projekti Ankkala

Löysin torista vanhan leikkimökin. Se etsi uutta kotia läheltä ja vieläpä ilmaiseksi.

Mökki oli osin eristetty, mikä oli mahtava juttu! Eihän siinä auttanut pienen suostuttelun jälkeen kuin hakea se meille ankkalaksi. Jonkin verran mökki haisi sellaiselle vanhalle mummolalle.

Mökki sai heti alkuun pintaansa uuden maalikerroksen. Mökki tuli maalattua, samoin käteni ja otsani.

Ankkalassa puulattian päällä oli muovimatto. Vuorasin lattian ja osan seinistä vielä kestopeittein, koska lukemani perusteella ankat ovat varsin sottaista väkeä. Pressun kiinnitin seiniin rakennusnitojalla. Pressun päälle tuli purupehku. Ankoilla ’tavara’ roiskuu takapäästä paineella yllättävänkin korkealle. Pressut on helppo vaihtaa vuosittain tai tarpeen mukaan ja mökki toivottavasti pysyy siistimpänä.

Jotta ankat tarkenevat talvella niin eristimme mökin lattiaa finfoamilla. Pakkasilla laitan niille myös lämpölampun, jota varten vedin mökkiin roikalla sähköt. Paukkupakkasilla ankat voi majoittaa kanalan puolelle tarvittaessa lämpimään. Olen käsittänyt, että ankat ovat melko kylmänkestäviä ja ulkoilevat vielä jopa -10 asteenkin pakkasillakin mielellään.

Ankkalan siirtäminen paikoilleen ei sujunut aivan ongelmitta. Se nimittäin kaatui sitä kuormaajalla siirrettäessä. Mökki rojahti maahan kyljelleen ja siitä irtosi rytäkässä katto. Onneksi ikkunat pysyivät ehjinä! Hetken jo ehdittiin ajatella, että siinä se nyt oli sen ankkalan tarina. Ystävällisten apukäsien avulla niin mökki kuin sen kattokin saatiin kuitenkin vielä paikoilleen. Ihan mahtava juttu!

Ankat ovat nyt tovin totutelleet uuteen asumukseensa ja viettävät siellä yönsä suojassa saalistajilta.

Julkaistu

Luontoretkellä

Yksi kesähaaveistani toteutui kuluneella viikolla. Kävimme nimittäin ystäväni kanssa retkellä Iso-Melkuttimella Lopen Räyskälässä.

Iso-Melkutin on loistava retkikohde onpa kyseessä sitten päivä- tai yönyliretki. Järveä kiertää melko helppokulkuinen retkeilyreitti ja reitin varrella on kaksi tulistelupaikkaa laavuineen. Uimarannan läheisyydessä on myös vessat ja puuliiteri joka nyt ammotti tyhjyyttään. Kannattaa siis varata mukaan omat nuotiopuut.

Iso-Melkuttimen vesi on liki kristallinkirkasta ja siis jo itsessään näkemisen ja kokemisen arvoinen. Järvellä käy mm. paljon sukeltajia, lapsiperheitä sekä retkeilijöitä.

Koska rinkat varusteineen painoivat sen verran paljon, että selkää pakotti, päätimme majoittua heti uimarannan tuntumaan. Muita retkeilijöitä oli melko paljon liikkeellä emmekä olleet lainkaan ainoita yöpyjiä. Omaa rauhaa rakastavana olisi ollut mukavampi leiriytyä hieman väljemmin mutta painolasti selässä pakotti tekemään kompromisseja. Majoitteina meillä oli tällä kertaa riippumatot, jotka viritimme rannan tuntumaan puiden väliin. Kun leiri oli saatu pystyyn teimme ruokaa, istuimme iltaa ja paistoimme lettuja. Ne olivat herkullisia.

Kävimme uimassa vasta kun lapsiperheet olivat vetäytyneet nukkumaan. Vesi oli varsin kylmää mutta maltoimme uida silti hyvän tovin. Uinnin jälkeen oli mukava vetäytyä lämpimään makuupussiin unille. Yöllä kuitenkin palelin jonkin verran mutta kaiken kaikkiaan sain nukuttua melko hyvin.

Aamulla keitimme aamukahvit ja puuron. Monen muun tavoin olimme pakanneet mukaan snorkkelit veden alaisen maailman ihmettelyä varten. Orastavan kurkkukivun vuoksi tyydyin kuitenkin seuraaman muita rannalta käsin. Parasta retkessä oli luonto ja olemisen verkkaisuus. Itselleni jäi kiva mieli siitä, että sain kuin sainkin yhden kesähaaveistani toteutettua.

Oletko sinä saanut tehtyä niitä asioita, joista talven kylmillä unelmoit?

Julkaistu

Kesäkuulumisia

Kesä on jo puolessa.

Asiat joita talvella suunnittelin ”sitten kesällä” tekeväni ovat edelleen ajatuksen tasolla kesäsuunnitelmina ja -haaveina. Vielä toki ehdin, ainakin osan. Ongelmana vain on ikuinen aloittamisen vaikeus, oikeanlaisen fiiliksen ja motivaation sekä voimavarojen täysi puute. ”Ihan helppoa” ei ole helppoa kaikille. Jatkuva itsensä kanssa kamppailu pienimpien asioiden ja askareiden kanssa kuluttaa huomattavan paljon voimavaroja, jopa lamauttaa täysin. Tiedän, että moni ymmärtää mistä kirjoitan – kaikki eivät kuitenkaan ja sekin on ok. Usein tekeminen ja innostuminen ovat omalla kohdallani hyvin kausiluoteisia, hetkittäisiä ja/tai hyvin intensiivisiä.

Kirjoittaminen on ollut katkolla. Oikeanlaista innostusta, paloa ja ideaa ei ole ollut. Ilman niitä kirjoittaminen tuntuu turhalta. Mutta ajattelin silti päivittää hieman kesäkuulumisiani.

Olen iloinnut paljon pihaniittyni kukkaloistosta. Se on nyt ensimmäistä kesää rehevä ja onnistunut. Aiempina kesinä kasvu on ollut hyvin vähäistä. Ostin keväällä Hankkijalta siemenseoksen, jossa oli mm. hunajakukkaa, päivänkakkaraa sekä sormustinkukkaa. Se oli mielestäni hyvä ostos. Päivänkakkara on menestynyt pihassamme parhaiten.

Myös lemmikkilinnut ovat vieneet sydämeni. Kanojen lisäksi olen hankkinut tänä kesänä ankkoja. Kanat, pikku kanat ja pikku ankat ovat suloisia ja niiden touhuja on ollut hauska seurata. Nuori kukko harjoittelee vasta kiekumaan. Linnut ovat selvästi omanlaisiaan persoonia ja varsin viisaita otuksia.

Tiedoksi, että lemmikkikanojen pito vaatii hieman perehtymistä asiaan, eläintenpidon ohjeisiin sekä määräyksiin. Siivekkäistä tulee tehdä myös eläintenpitoilmoitus. Mikäli haaveilet omasta kanalasta kannattaa ensin tutustua ruokaviraston ohjeisiin ja eläintenpitoon liittyviin määräyksiin. Kun ne ovat kunnossa voi hyvillä mielin harrastaa.

https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elaintenpidon-luvat-ja-ilmoitukset/

https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/siipikarja/lintuinfluenssa/siipikarjan-ulkonapitokielto/

Julkaistu

Arvoista ja vastuullisuudesta

Oletko kipuillut ylivastuullisuuden ja arvojesi kanssa? Et ole yksin.

Tässä muutamia näkökulma jolla omaa ajatteluaan voi kenties lempeästi muuttaa mikäli sisäinen kriitikkosi on liikaa äänessä.

Erota arvo ja vaatimus täydellisyydestä

On eri asia toimia arvojensa ohjaamana kuin pyrkiä täydellisyyteen. On hyvä tiedostaa, että muun muassa some lisää kärjistyksiä sekä musta-valkoista ajattelua. Todellisuudessa elämä on kuitenkin jatkuvaa tasapainottelua. Arvot eivät tarkoita kaiken kieltämistä itseltään. Ne näyttävät suuntaa jota kohti pyrkiä. Kun tuntee keveyttä on suunta oikea.

Voit kysyä itseltäsi toimitko pääosin arvojesi mukaisesti?

Teetkö konkreettisia tekoja ja valintoja esimerkiksi ympäristön ja muiden hyväksi? Jos kokonaisuus on vastuullinen ei yksittäinen ilonaihe tai asia tee ihmisestä vastuutonta tai välinpitämätöntä. Joskus on myös tehtävä myönnytyksiä itselleen oman hyvinvoinnin takia. Ilo luo iloa myös ympärilleen.

Syyllisyys ei ole sama asia kuin moraalinen kompassi

Syyllisyys voi tuntua vahvalta, mutta se ei ole automaattisesti todiste väärästä teosta tai valinnasta. Se voi olla myös seurausta koetusta ryhmäpaineesta, kulttuurisen keskustelun heijastusta tai algoritmin vahvistamaa mustavalkoisuutta ajattelussa.

On hyvä erottaa rakentava vastuullisuus, joka ohjaa parempiin valintoihin ylivirittyneestä moraalisesta ahdistuksesta, joka puolestaan lamaannuttaa ihmisen. Jälkimmäinen ei lisää maailmaan hyvinvointia vaan kuluttaa ihmistä, joka jo yrittää parhaansa.

Hyvinvointi ei ole itsekkyyttä

Jos jokin asia aidosti lisää hyvinvointia ja jaksamistasi, se voi välillisesti lisätä myös kykyä toimia vastuullisesti. Uupunut ihminen ei tee kestäviä valintoja pitkäjänteisesti. Oma hyvinvointi ei ole vastakohta vastuullisuudelle – se on sen perusta. On mahdollista tehdä parhaansa mutta on aivan turhaa ja liian kuluttavaa yrittää kantaa vastuuta kaikkien muidenkin edestä.

Moniarvoisuus ei ole moraalista heikkoutta

Se, että joku toinen kokee jonkin asian vääräksi, ei tarkoita, että se olisi välttämättä ”väärä”. Eettiset kysymykset ovat usein arvopohjaisia, tilannesidonnaisia ja monista erilaisista näkökulmista tulkittavia. Voit kunnioittaa toisen kantaa ilman, että omaksut sen omaksesi ja pidät omaa näkökulmaasi ”vääränä”.

Jos sisäinen kriitikkosi pääsee vauhtiin:

Voit ajatella, että teet parhaasi niillä tiedoilla ja voimavaroilla, joita sinulla kulloinkin on käytettävissäsi. Voit ajatella, ettei vastuullisuus vaadi tai tarkoita täydellisyyttä. Voit ajatella, että sinulla on lupa ja vapaus iloita ja olla onnellinen. Voit ajatella, että kun itse voit hyvin lisäät hyvinvointia myös ympärillesi.

Julkaistu

Maailmantuska – mitä tehdä?

Kärsin usein ilmastoahdistuksesta sekä yleisestä maailmantuskasta. Niihin liittyy monenlaisia tunteita kuten riittämättömyyttä, vihaa, pelkoja sekä surua.

Koen usein, etten voi tehdä tai etten tee yksilönä riittävästi asioiden eteen –  lamaannun sen kaiken alle mitä kaikkea ”pitäisi” tehdä. Uskon etten ole tämän kanssa yksin.

Se mitä voimme tehdä on oman osamme. Voimme tehdä parhaamme niillä voimavaroilla ja tiedolla sekä ymmärryksellä joka meillä kulloinkin on – se riittää siinä hetkessä.

Pienten tekojen tekeminen ja näkeminen merkityksellisenä luo toivoa ja iloa – se antaa voimaa sekä uskoa tulevaisuuteen ja tarvittavaan muutokseen.

Omaa maailmantuskaani vähentää mm. etäisyys uutisiin ja median klikkiotsikoihin sekä keskittyminen omaan arkeeni omassa kuplassani. Vaikka haluan tietää mitä maailmalla tapahtuu en koe enää tarpeelliseksi kiusata itseäni jatkuvalla huolella ja hädällä, jota nykypäivän raflaava ja kauhukuvia maalaava klikkiuutisointi minussa herättää. Se vie vähäisetkin voimavarani ja vaikuttaa mielenterveyteen negatiivisesti. Mikäli voin itse huonosti minusta on vähemmän iloa ja hyötyä läheisilleni, luonnolle sekä yhteiskunnalle.

Poden usein myös syyllisyyttä ja häpeää ihmisyydestäni ja siitä, että olemme lajina onnistuneet tuhoamaan, riistämään ja saastuttamaan elinympäristöämme tavalla, joka ajaa meidät sekä lukemattomat monet muut lajit sukupuuttoon tai vähintäänkin sen partaalle. Toiminnallamme on ollut merkittäviä vaikutuksia luontoon ja sen ekosysteemiin. Olen joskus jostain lukenut vertauksen joka mielestäni pätee ihmisiin; olemme kuin planeettamme syöpäsolu.

Tarvitsemme tietoa tehdäksemme parempia valintoja, ymmärtääksemme paremmin laajempaa kokonaiskuvaa sekä sitä mitä ympärillämme tapahtuu ja sitä millainen vaikutus meillä ja toiminnallamme on ja on ollut. Meillä on nyt enemmän tietoa kuin koskaan aiemmin käytettävissämme. Ymmärrämme ekosysteemien toimintaa paremmin kuin koskaan aiemmin ja tämä tieto auttaa meitä toimimaan viisaammin kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Tutkijoiden mukaan ekosysteemimme on todellisessa vaarassa romahtaa. Käynnissä on kuudes sukupuuttoaalto sekä ilmastonmuutos. Tutkijoiden mukaan ekosysteemit köyhtyvät ennen kuin ne romahtavat, romahdus voi tapahtua nopeasti. Arvioiden mukaan sukupuuttoaalto on alkanut kiihtyä ihmisten toiminnan seurauksena keskimäärin noin 1700-1800 luvuilta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen sen kasvun on todettu kiihtyneen merkittävästi – sen tahti kiihtyy edelleen. Tarvitaan toimia sen hidastamiseksi.

Ongelman ytimessä on ihminen joka käyttää liikaa luonnonresursseja ymmärtämättä tai välittämättä sen seurauksista. Luonto nähdään taloudellisena hyödykkeenä. Muokkaamme ja riistämme elinympäristöämme myös muiden lajien hyvinvoinnin ja olemassaolon kustannuksella.

Massasukupuuttoaalto on jo johtanut lukuisien lajien katoamiseen, luonto- ja lajikatoon. Tutkijoiden mukaan lajit häviävät tällä hetkellä merkittävästi luonnollista sukupuuttoa nopeammin. Se vaikuttaa eläinten sekä kasvien kehitykseen. Liian nopea eteneminen ei anna lajeille aikaa sopeutua muutoksiin kuten ilmaston ja merien lämpenemiseen sekä merien happamoitumiseen.  Mikäli lajikatokehitystä ei kyetä hidastamaan riittävästi massasukupuuttoaalto voi saavuttaa huippunsa jo peräti muutamassa vuosisadassa. Kukaan tuskin tietoisesti haluaa sellaista mutta sitä kohti me menemme. Osa sivuuttaa, ohittaa tai kiistää asian ja toiset yrittävät tehdä parhaansa ja jotkut sitäkin enemmän.

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin ymmärtäminen ja tukeminen on keskeisessä roolissa nyt ja tulevaisuudessa. Tiedon jakaminen edesauttaa ihmisten parempaa ymmärrystä. Biodiversiteetti on keskeisessä osassa ekosysteemin toimivuuden, luonnon hyvinvoinnin, lajien olemassa olon sekä oman olemassaolomme kannalta.

Meidän on tärkeää ymmärtää, että me olemme osa luontoa ja täysin riippuvaisia siitä. Jokaisella luontokappaleella on oma tärkeä paikkansa ja roolinsa ekosysteemissämme. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Ihminen ei ole luonnon herra, sen yläpuolalla tai sen kaikkivoipainen valtias, vaikka se usein kuvitteleekin olevansa. Ihminen ei ole erillinen osa luontoa – me olemme yhtä sen kanssa.

Meidän toimintamme vaikuttaa ympäristöömme ja ilmastoomme merkittävästi. Muuttuva ilmasto ja kiihtyvä lajikato uhkaavat niin rauhaamme, terveyttämme, veden saantiamme, ruuantuotantoamme kuin olemassa oloamme. Tarvitsemme luonnon resursseja selviytyäksemme. Emme voi riistää ja sekoittaa sitä loputtomiin.

Tiedon lisäksi tarvitsemme myös taitoja, toivoa sekä armollisuutta niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. Voi olla vaikeaa kohdata tosiasioita. On siedettävä keskeneräisyyttä, epävarmuutta ja monenlaisia epämukavia tunteita. Tieto lisää tuskaa sanotaan – se voi myös nostaa voimakasta vastustusta, tosiasioiden kieltämistä sekä niiden ohittamista.

Joku viisas on joskus todennut, että niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. Elämä on sitkeä ja luonnolla on kyky toipua yllättävänkin nopeasti jos se vain saa mahdollisuuden siihen. Ja vaikka kaikkea ei voitaisikaan pelastaa niin paljon voidaan silti tehdä.

Me ihmiset suojelemme sitä minkä koemme merkitykselliseksi itsellemme. Yhteys luontoon  voi olla voimakkaampi muutoksen tekijä kuin abstrakti globaali huoli. Toiminta itsessään ruokkii toivoa. Pienet asiat ja teot antavat kokemuksen omista vaikutusmahdollisuuksistamme – sitä kautta myös lamaannus helpottaa. Tulevaisuus on kuin avoin kirja – toivoa ja elämää on vielä. Vielä EI ole liian myöhäistä.

Suojelutoimet, elinympäristöjen ennallistaminen sekä kulutuksen vähentäminen voivat hidastaa ja osin pysäyttää sukupuuttoaallon kehitystä. Ihmiskunta on jo osin herännyt asiaan ja pyrkii tekemään muutoksia. Se riittävätkö ne jää nähtäväksi.

Emme voi kuin hyväksyä sen mitä tapahtuu, elää asian kanssa ja tehdä oma pieni osamme, parhaamme. Voimme pyrkiä muuttamaan omaa ajatteluamme, toimintaamme sekä kulutustottumuksiamme mahdollisuuksiemme mukaan. Voimme pyrkiä toimimaan arjessamme tavoilla, jotka tukevat omaa ja luonnon hyvinvointia. Voimme oppia ja jakaa tietoa muille. Voimme olla esimerkkinä lapsillemme.

Haluan uskoa siihen, että pienillä asioilla ON merkitystä. Että sillä on väliä miten ajattelemme, millaisia valintoja teemme ja miten toimimme. Ilmastonmuutoksen tai massasukupuuton kieltäminen ja vähätteleminen ei auta meitä, se ei auta monimuotoista luontoamme eikä planeettaamme. Pienetkin teot ovat tärkeitä niin meille itsellemme kun meitä ympäröivälle luonnolle. On aina parempi tehdä edes jotain asioiden hyväksi kuin vain sulkea niiltä silmänsä.

Mitä konkreettista voimme esim. tehdä luonnon monimuotoisuuden hyväksi?

Lähiympäristö ja oma piha:

  • Voit antaa luonnolle tilaa – anna rikkaruohojen ja nurmikon rehottaa.
  • Suosi kotoperäisiä ja pörriäisystävällisiä kasveja.
  • Istuta pensaita ja puita.
  • Parvekekin riittää – yksikin kukkiva yrtti tai mesikasvi voi olla tärkeä pysähdyspaikka hyönteisille.

Arjen valinnat:

  • Vähennä torjunta-aineita ja kemikaaleja (puutarhassa, kodin siivouksessa jne).
  • Syö sesongin mukaan.
  • Kasvata jotain myös itse (mm. yrtit, salaatti…)
  • Tue pientuottajia, lähellä tuotettua ja luomua mikäli mahdollista.

Suhde luontoon:

  • Liiku sekä oleile luonnossa.
  • Kehitä ja vaali arvokasta luontoyhteyttäsi.
  • Suosi valmiita polkuja.
  • Ihmettele, kosketa ja aisti.

Ajattelu:

  • Hyväksy keskeneräisyys ja epävarmuus.
  • Ole armollinen itsellesi ja muille – usko siihen, että jokainen yrittää/tekee parhaansa.
  • Etsi tietoa – jaa sitä myös toisille.
  • Lepo on iso ekoteko – itsestä huolehtiminen on osa kokonaisuutta. Uupuneena kukaan ei jaksa.
  • Kyseenalaista ja pohdi kulutustottumuksiasi. Haluatko vai tarvitsetko? Huomaa niiden ero.

Voimme myös pyrkiä muuttamaan ajatteluamme ”pitäisi” ajattelusta ”voin”, ”saan” tai ”minulla on mahdollisuus” ajatteluun, jolloin pienten asioiden tekeminen saattaa helpottua ja muuttaa merkitystään.

Yksin emme voi maailmaa pelastaa mutta yhdessä meillä on enemmän voimaa tehdä niin. Pienistä puroista kasvaa suuria jokia ja lopulta valtavia valtameriä.

Mielenterveystalon sivuilta löydät tietoa ja tukea ilmastoahdistukseen liittyen. Miten tunnistaa ilmastoahdistus? | Mielenterveystalo.fi

Julkaistu

Pilkahdus valoa

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt tovi. Vuosikin on ehtinyt vaihtua uuteen.

Pimenevä syksy ja talvi ovat tyypillisesti aikaa, jolloin itse vaivun kuin syvään talvihorrokseen ja lepotilaan. Ei oikein ole ollut mitään sellaista mistä kirjoittaisin, ei inspiraatioita, ideoita eikä edes oikein voimavaroja tehdä niin.

Elän valosta, ilosta ja merkityksellisyydestä. Vuoden kierrolla ja valolla on iso vaikutus itseeni.

Entä sinä? Miten kaamosaika vaikuttaa sinuun? Vai vaikuttaako se mitenkään?

Viime päivät ovat olleet kuitenkin niin mieltä kuin sieluakin piristäviä. On satanut viimein sitä kauan kaipaamani lunta. Aurinkokin on valaissut maisemaa kauniisti ja vaikka päivät ovat edelleen lyhyitä ja pimeitä ollaan menossa taas valoa kohti. Ja vaikka lunta ei ole paljoa se vähäinenkin lumipeite tuo iloa ja kauneutta, samalla lisäten valoisuutta pimeyden keskelle.

Eilen hanki tuikki kauniisti auringon säteiden osuessa sen pakkaslumisiin hiutaleisiin. Ne olivat kuin pieniä timantteja siellä täällä. Illalla kuutamo puolestaan valaisi metsäistä peltomaisemaa.

Auringonsäteiden ja lumisen luonnon myötä huomaan nousseen itsessäni myös orastavaa luovuutta. Mieleen on noussut monenlaisia pieniä idean siemeniä ja pikkuisia projekteja kenties myöhemmin toteutettavaksi. Edessä oleva kevät kutittelee jo hieman takaraivossa ja olen alkanutkin haaveilla jo siitä mitä kukkasia tai hyötykasveja pihamaallemme voisin tulevana kesänä istuttaa. Leikkokukat tuntuvat olevan ajanhermoilla, ja itsekin niistä haaveilen kukkapenkkini jatkeeksi. Ne olisivat kauniita. Viime kesänä kuitenkaan juuri mikään istuttamani ei oikein onnistunut. En ole kummoinenkaan puutarhuri mutta yrittäähän voi aina ja ehkä myös luontoäidillä oli haastava vuosi.

Tässä hetkessä hiljalleen lisääntyvä valo ja päivä päivältä lähempänä olevan kevät tuovat orastavaa toivoa ja nostattavat ajoittain myös itsessä sitä kadoksissa ollutta iloa.

Huomasin loppuvuodesta, että olosuhteista johtunut pakollinen uutis- ja somepaasto tekivät minulle todella hyvää ja olenkin sen jälkeen pyrkinyt välttämään niitä. Sillä päätöksellä on ollut osaltaan positiivista vaikutusta omaan hyvinvointiini. Ja vaikka haluankin pysyä ajanhermoilla ja olla tietoinen asioista, joita maailmalla tapahtuu ei jatkuva epävakaan maailmantilanteen seuraaminen ja alati epävarmuutta ruokkiva klikkiotsikko uutisointi auta ainakaan minua itseäni selviytymään omassa arjessani yhtään sen paremmin – päinvastoin. Huomaan niiden ruokkivan huolta, ahdistusta sekä pahoinvointia ja vaikuttavan tapaani suhtautua asioihin turhankin negatiivisesti ja voimakkaasti.

Millaiset asiat tekevät sinut ajankohtaisesti hyvää? Millaisista asioista saat iloa ja voimavaroja? Millaisten asioiden olet taas huomannut heikentävän hyvinvointiasi? Voisitko tai oletko jo tehnyt jonkinlaisia pieniä tai suurempia muutoksia arjessasi, jotka tukisivat hyvinvointiasi?

Iloa ja lisääntyvää valoa alkaneeseen vuoteesi!

Julkaistu

Sade

Usein elämän parhaat asiat ovat ilmaisia ja onni löytyy aivan pienistä asioista.

Niin olen kokenut myös viime päivinä. Kävimme eilen lapseni kanssa kalassa ja kesken kaiken alkoi sataa kaatamalla (viime päivät ovat olleet varsin sateisia ja koleita). Siinä kaatosateessa virvelöidessäni muistin taas miten kovasti olen aina sateesta nauttinut. Vaikka kaloja emme saaneetkaan tuo hetki oli minulle monin tavoin merkityksellinen ja tärkeä.

Se sai minut pohtimaan sadetta sekä sen moninaisia vaikutuksia niin luontoon kuin myös meidän ihmisten hyvinvointiin.

Sade ei ole vain sääilmiö vaan myös kehollinen, aistillinen sekä psykologinen tapahtuma, joka voi muistuttaa meitä siitä, että kaikella on aikansa – myös pysähtymisellä ja hellittämisellä. Sade voi olla lempeä kutsu levolle tai symboloida meille jotakin. Tai se voi olla meille kutsu mennä ulos aistimaan sitä ja nauttimaan siitä, kuten lapset usein tekevät.

Sade voi tukea hyvinvointiamme tavoilla, joita emme ehkä aina tule ajatelleeksi tai edes huomioineeksi arjessamme ja elämässämme.

Sade voi muun muassa rauhoittaa hermostoamme. Se voi puhdistaa. Se ravitsee. Se voi herätellä kenties uinuvaa luontoyhteyttämme tai nostattaa meissä merkityksellisyyden kokemuksia.

Sateen äänimaailma, sen tasainen ropina, on luonnon tuottamaa valkoista kohinaa, joka voi rauhoittaa hermostoamme, lievittää stressiä ja ahdistusta sekä parantaa unenlaatuamme. Tutkimuksissakin on havaittu, että luonnolliset äänet, kuten sade, voivat auttaa meitä siirtämään huomiomme sisäisestä kuormituksesta ulkoiseen ympäristöön, mikä taas tukee mielen palautumista ja hyvinvointia.

Sade myös puhdistaa ilman pölystä ja epäpuhtauksista. Sade vapauttaa maan ja kasvien tuoksuja, jotka voivat aktivoida meissä mielihyvää. Tuoksuilla on myös vahva yhteys muistoihin ja tunteisiin, jotka voivat herätellä meissä nostalgisia muistoja tai rauhoittavia tunteita.

Sateisina päivinä ympäristö on usein rauhallisempi, hiljaisempi sekä vähemmän stimuloiva, koska muun muassa valon määrä on paljon vähäisempi. Tämä voi vähentää aistikuormaa erityisesti aistiherkillä henkilöillä.

Sade voi vahvistaa yhteyttämme luontoon aistiemme kautta. Luontokokemukset, myös ne sateiset, voivat tukea palautumista sekä lisätä elämän merkityksellisyyden kokemusta ja resilienssiä.

Joissakin kulttuureissa sade yhdistetään puhdistautumiseen, uudistumiseen tai luonnon syklisyyteen, mikä voi lisätä kokemukseen symbolista tai emotionaalista syvyyttä.

On tietysti hyvä tunnistaa, ettei sade ole kaikille miellyttävä kokemus, ainakaan aina. Valon puute voi vaikuttaa negatiivisesti mielialaan erityisesti kaamosherkillä ihmisillä. Kastuminen tai kylmyys taas voivat lisätä fyysistä epämukavuutta. Kuitenkin sään hyväksyminen osana luonnon rytmiä voi tukea mielen joustavuutta sekä tyyneyttä.

Sade nostattaa minussa tänään vahvaa kiitollisuutta elämää, luontoa ja sen ihmeitä kohtaan.

Lempeyttä päivääsi.

Julkaistu

Neurovähemmistön kokema kohtaamattomuus terveydenhuollossa

Tänään mieleeni nousi vielä toinenkin tärkeä aihe, josta koen tarvetta kirjoittaa. Nimittäin neurovähemmistön kokema kohtaamattomuus terveydenhuollossa. Tämä on ollut aihe joka on mietityttänyt minua usein.

Ylipäänsä kohtaamattomuus, jota monet potilasryhmät terveydenhuollossa kokevat.

Valitettavan yleinen kokemus etenkin neurovähemmistöön kuuluvien keskuudessa vaikuttaisi olevan se, etteivät he koe, että heidän haasteitaan ymmärrettäisiin riittävällä tasolla terveydenhuollossa. Edes psykiatriassa, jonne hyvin monet heistä usein ohjautuvat.

Samankaltainen koettu ymmärtämättömyys voi sävyttää neurovähemmistön henkilöiden arkea ja elämää niin arjessa, ihmissuhteissa, työ- ja opiskeluelämässä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja yhteiskunnallisissa asenteissa ylipäänsä.

Tokikaan ei voi yleistää, sillä kaikki eivät koe asioita samoin. Minulle muodostuneen käsityksen mukaan hyvin moni neurovähemmistöön kuuluvaa kuitenkin kuvaa kokemuksiaan melko samankaltaisesti.

Se miksei terveydenhuollossa kyetä vastaamaan neurovähemmistön tarpeisiin johtuu varmasti monista tekijöistä. Sellaisia ovat muun muassa koulutuksen ja syvemmän ymmärryksen puute neuromoninaisuudesta, systeemiset esteet ja resurssipula, psykiatrian historia ja diagnoosijärjestelmät, haastelähtöinen näkökulma sekä hoidettavuus- ja normatiivisuusajattelu.

Psykiatria (ja terveydenhuolto) on pitkään nojannut diagnostisiin luokituksiin, jotka on rakennettu pitkälti oireiden, ei yksilön kokonaisvaltaisen kokemuksen tai neuropsykologisen profiilin pohjalta. Tämä voi johtaa siihen, että neuroepätyypilliset piirteet tulkitaan toissijaisesti tai jopa täysin virheellisesti. Esimerkiksi autistiset piirteet saatetaan tulkita persoonallisuushäiriöinä, masennuksena tai sosiaalisena ahdistuksena.

On todettava, että ne eivät myöskään poissulje toisiaan. Ja terveydenhuollon ammattihenkilö (eli psykiatri) on oman alansa ammattilainen.

Usein neurovähemmistöön kuuluvilla on diagnosoitu vähintään yksi liitännäinen kuten yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tai toistuva masennus. Joillekin diagnooseja ehtii kertyä iso liuta ennen kuin ymmärretään, että kyse onkin pohjimmiltaan esimerkiksi autismin kirjosta.

Koulutuksen ja syvällisemmän ymmärryksen puute on siis varsin yleinen vitsaus terveydenhuollossa. Kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla ei valitettavasti ole vielä koulutusta ja/tai syvempää ymmärrystä neuromoninaisuudesta. Monet ovat kouluttautuneet aikana, jolloin tietoisuus neuromoninaisuudesta on ollut vajaata ja hyvin vähäistä. Tämä kuitenkin johtaa valitettavan usein siihen, ettei neurovähemmistöön kuuluvien tarpeita ja haasteita tunnisteta tai ne sivuutetaan. Syvempi ymmärrys ei mielestäni kuitenkaan välttämättä muodostu pelkästä kirjaviisaudesta – se syntyy kokemuksen kautta. Sen vuoksi kokemusasiantuntijat ovat tärkeitä tietolähteitä myös terveydenhuollon suuntaan paremman ymmärryksen saavuttamiseksi.

Terveydenhuollossa ja psykiatriassa voi toisinaan vallita myös lähestymistapa, jossa asiantuntija tietää enemmän kuin potilas itse. Tämä voi olla äärimmäisen kuormittavaa ja raskasta sellaiselle (neurovähemmistöön kuuluvalle) henkilölle, jolla on syvällinen ja hyvin tarkka ymmärrys omasta toiminnastaan, piireteistään, ”oireistaan” ja haasteistaan. Mikäli tätä ymmärrystä ei oteta vakavasti syntyy vahvasti kokemus siitä, ettei tule nähdyksi eikä ymmärretyksi.

Terveydenhuollossa ollaan usein kiinnostuneita siitä, miten oireita voidaan lievittää ja/tai hoitaa. Neuroepätyypillisyyden ytimessä on kuitenkin usein erilainen tapa kokea, olla ja ajatella – ei sairaus jota tulisi parantaa. Tämä näkemysero voi aiheuttaa ristiriitaa jos hoidossa pyritään ns. korjaamaan jotain sellaista, joka henkilöstä itsestään on hänen olemuksensa.

Virhediagnoosi johtaa usein vääränlaiseen hoitomalliin – esimerkiksi lääkehoitoon, terapiaan tai muuhun lähestymistapaan, joka ei välttämättä aina tue neuroepätyypillisyydestä kumpuavia tarpeita. Vääränlaisesta hoidosta, vääränlaisista tulkinnoista ja vääristä diagnooseista voi syntyä lisäkuormitusta, joka pahimmillaan aiheuttaa lisää haasteita kuten uusia psyykkisiä oireita (masennusta, ahdistusta, traumaattisia kokemuksia, dissosiaatioita tai epätoivoa). Nämä oireet saatetaan sitten taas diagnosoida uusina häiriöinä.

Ja ennen kuin siellä joku hermostuu niin kyllä – moni neuroepätyypillinen tarvitsee usein myös itselleen sopivaa lääkehoitoa ja terapiaa.

Mutta, mikäli henkilö kokee tuleensa toistuvasti väärin arvioiduksi, virheellisesti tulkituksi tai leimaavasti kohdelluksi se murentaa hänen luottamustaan hoitavaan tahoon. Voi syntyä vahva kokemus yhteydettömyydestä. Voi kokea, ettei jaksa selittää itseään, haluaa kenties mieluummin pärjätä yksin. Se ei ole oikein, sillä monelle kynnys hakea apua on ollut jo lähtökohtaisesti kyllin korkealla.

Terveydenhuollossa haasteeksi muodostuvat myös systeemiset esteet sekä resurssipula. Neurovähemmistöön kuuluvien tukeminen vaatisi usein aikaa, erikoistunutta osaamista sekä yksilöllistä kohtaamista, jota ei aina ole saatavilla järjestelmässä, joka toimii tehokkuuden ja protokollien mukaan. Tämä tilanne on jonkinlaisessa murronvaiheessa. Yhä useampi ammattilainen ja palvelujärjestelmä alkaa tunnistaa nämä haasteet. Muutos tapahtuu kuitenkin hitaasti.

Sen vuoksi ihmisten kokemukset ovat tärkeässä roolissa! Niiden avulla on mahdollista tuoda esiin epäkohtia ja ravistella vanhoja rakenteita! Ihannemaailmassa yhteiskunnan rakenteiden pitäisi mukautua ihmisten moninaisuuteen – ei toisin päin.

On toivottavaa, että aivan jokainen voisi kokea tulevansa kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään niin omassa arjessaan läheistensä keskuudessa kuin sitten yhteiskunnan erilaisissa palvelujärjestelmissäkin.

Olisi toivottavaa, ettei kenenkään tarvitsisi pinnistellä uupumuksen keskellä enää viimeisillä voimillaan läpi kuormittavia ja raskaita tutkimusprosesseja saadakseen edes jonkinlaista tukea, apua sekä hartaasti kaipaamaansa validaatiota elämän aikaisille haasteilleen.

Ihannemaailmassa tarvittavia tukitoimia ja mukautuksia olisi mahdollista saada ilman lääkärin todentamia diagnoosia ja/tai kirjoittamia lausuntoja. Ihannemaailmassa tukitoimia, apua ja mukautuksia olisi mahdollista saada ilman äärimmäisen uuvuttavaa väsytystaistelua, jossa yksilö on usein heikoilla. Ihannemaailmassa kaikkien ei oletettaisi kykenevän samaan, ihmisten moninaisuus olisi rikkaus ja voimavara. Ihannemaailmassa jokainen kyettäisiin myös huomioimaan yksilöllisemmin.

Sellaista ihannemaailmaa tuskin koskaan tulee mutta toivossa on hyvä elää ja haaveilla voi aina. Toivo ylläpitää elämää.

Julkaistu

Aistiherkkyys

Olen pitänyt kirjoittamisesta luovaa kesätaukoa ja palaan oletettavasti aktiivisemmin pohdintojeni pariin vasta syksymmällä. Alkanut kesä on nimittäin ohjannut ajatukseni ja minut lempeästi puutarhaan. Kesä ja sen aistimukset ovat tuoneet mukanaan uudenlaisia voimavaroja. Se on tuntunut mukavalta ja kaivatulta. Kuormitus on silti läsnä omassa arjessani päivittäin ja usein hyvin vaihtelevalla intensiteetillä.

Kun puhun kuormituksesta tarkoitan usein aistikuormaa. Se on siitä ovela veijari, etten aina itse tunnista ja ymmärrä olevani aistikuormittunut. Usein kuormittuessani mieleni lähtee etsimään epätoivoisesti syytä olooni kaikesta muusta.

Koen tärkeäksi jakaa ja lisätä osaltani tietoisuutta myös aistiherkkyydestä.

On tärkeää tiedostaa ja ymmärtää, että aistimukset eivät ole kaikille ihmisille koetusti samanlaisia. Tähän kokemukseen vaikuttaa ihmisen yksilöllinen hermoston herkkyys.

Aistiherkkyydellä tarkoitetaan poikkeavaa tai korostunutta reagointia aistiärsykkeisiin, niin ulkoisiin kuin sisäisiin. Aistiherkkä henkilö reagoi ja kokee aistiärsykkeet voimakkaammin, nopeammin ja pitkäkestoisemmin kuin suurin osa ihmisistä.

Aistiherkkyys ei ole sairaus vaan se on (neutraali) ominaisuus. Tämä ominaisuus liittyy siihen miten aistiherkän hermosto vastaanottaa ja käsittelee aistitietoa.

Aistejamme ovat muun muassa näköaisti, kuuloaisti, hajuaisti, makuaisti, tuntoaisti, tasapainoaisti sekä asento- ja liikeaisti.

Aistit saattavat olla yli- tai aliherkkiä. Ne voivat olla myös näitä molempia. On tärkeää ymmärtää, että aistien välittämä tieto saattaa vaihdella saman päivän aikana, eri tilanteissa sekä elämän eri vaiheissa. Voi siis olla, että henkilö kokee aistimukset hyvin vaihtelevasti. Tähän liittyy myös se kuinka kuormittunut henkilö missäkin hetkessä on. Mitä kuormittuneempi hermosto jo on, sitä vaikeampi ärsykkeitä on sietää, sitä voimakkaammin ne tuntuvat.

Aistiherkkyys voi koskea vain yhtä aistia, useita aisteja tai se voi  koskea kaikkia aisteja. Myös tässä voi olla vaihtelua.

Aistiherkkä voi kokea kirkkaat valot tai värit häiritsevinä tai kipua tuottavina. Hän voi kokea, että erilaiset äänet tai hajut häiritsevän voimakkaina. Hän voi kokea, että ruuan maku tai sen koostumus on sellainen, ettei sitä halua tai, ettei sitä kykene lainkaan syömään. Ruuan koostumus voi nimittäin herkästi aiheuttaa yökkimisreaktion. Aistiherkkä voi kokea, että vaatteiden materiaalit, niiden saumat tai niissä olevat pesulaput tuntuvat liian epämukavilta ihoa vasten. Myös esimerkiksi hygienian hoitoon liittyvät asiat saattavat tuottaa liiallista epämukavuutta ja ne voivat nousta haasteiksi, etenkin lapsilla.

Aistialiherkkyys taas tarkoittaa sitä, että henkilö kokee aistimukset heikompina kuin suurin osa ihmisistä. Tähän voi liittyä myös aistimushakuisuutta, jolloin henkilö saattaa hakea aistimuksia tavoilla, jotka suurin osa kenties kokisi epämukavina tai kummallisina.

Aistiherkkyys on hyvin yleistä neuroepätyypillisillä ihmisillä. Kuten autismin kirjolla olevilla sekä heillä joilla on adhd tai add. Aistiherkkyyksiä esiintyy myös erityisherkillä ihmisillä.

Aistimukset ja niiden kautta syntyvä informaatiotulva voivat vaikuttaa merkittävästi henkilön jaksamiseen ja selviytymiseen erilaisissa toimintaympäristöissä, sillä jatkuva aistiärsyketulva kuormittaa hyvin nopeasti. Aistimukset ja niistä nouseva kuormitus voivat aiheuttaa muun muassa voimakasta epämukavuutta, ahdistuneisuutta, levottomuutta sekä fyysistä kipua. Kuormitus lisää stressiä, joka voi nousta usein myös täysin sietämättömäksi.

Aistiherkkyys voi vaikuttaa paljon sosiaalisiin tilanteisiin, sillä aistiherkkä voi kokea itselleen liian epämukavina sellaiset asiat, jotka ovat suurimmalle osalle miellyttäviä tai joita suurin osa ihmisistä sietää paljon pidempään kuormittumatta. Esimerkiksi äänekkäät ja hälyisät paikat voidaan kokea hyvin kuormittavina. Aistiherkkyys voi vaikuttaa arkeen ja arjen toimintaan monin tavoin.  Esimerkiksi vaatteiden valitseminen, ruokailu, hygienianhoito ja liikkuminen voivat vaatia erityishuomioita.

Ympäristön aistiesteellisyys ja ymmärtämättömyys aistiherkkyyttä kohtaan voivat vaikuttaa merkittävästi siihen miten aistiherkkä kykenee toimimaan ympäristössään; miten hän selviytyy ja jaksaa siellä. Esimerkiksi oppiminen ja/tai työskentely voivat haasteellistua merkittävästi, mikäli ympäristö ei huomioi henkilön kuormittuvuutta, tilojen aistiesteettömyyttä ja/tai mahdollista tarvittavia mukautuksia sekä esimerkiksi riittäviä lepohetkiä.

Aistiherkkä joutuu usein sietämään liiallista aistikuormaa ja epämukavuutta erilaisissa toimintaympäristöissään. Aistiherkkyyttä ei vielä ymmärretä riittävästi eikä aistiesteettömyyttä osata näin ollen ottaa huomioon toivotulla tavalla. Ei aina silloinkaan, vaikka aistiherkkä toisi tarpeitaan ja toiveitaan esille.

Aistiherkkyys voi vaikuttaa myös henkilön itsetuntoon, mikäli ympäristö ei ymmärrä herkkyyttä. Ihminen voi kokea olevansa ”liian herkkä”,  ”vaikea” tai ”oikukas”. Usein ympäristön odotukset,  reagointi, ja kummastelu vain lisäävät henkilön tarvetta sinnitellä ja sietää itselleen liiallista epämukavuutta sekä aistikuormaa. Moni on oppinut (ja edelleen oppii) piilottamaan ja peittelemään aistiherkkyyttä muilta.

Kertynyt aistikuormitus ei katoa itsestään. Kertynyttä ja alati kertyvää kuormitusta on mahdollista purkaa ja vähentää erilaisin keinoin. Usein aistiherkkä löytää itse itselleen sopivia keinoja myös tiedostamattaan. Palaan näihin keinoihin enemmän myös vielä joskus myöhemmin.

Aistiherkkyyksistä ei voi oppia pois mutta itseään voi suojella liiallisilta aistimuksilta oman stressinsä vähentämiseksi. Tämä on myös tärkeää.

Usein kuulee kuinka aistiherkän tulisi ”karaista” tai ”siedättää” itseään. Sellainen ei auta, päinvastoin se vain pahentaa tilannetta ja voi ajaa henkilön tunneromahdukseen (meltdown) tai uupumukseen. Usein aistikuormaa kertyy aivan huomaamatta pitkin päivää. Kodin ulkopuolella saattaa sinnitellä ja kotiin päästyä voi olla täysin väsyksissä, ylikuormittunut tai lopen uupunut. Tämä voi näkyä muille myös ärtyisyytenä ja toisinaan räjähtelynä.

Tämän kirjoitukseni lopuksi haluan todeta vielä, että vaikka aistiherkkyys tuo haasteita niin aistien toiminnan erilaisuus voi olla myös suuri vahvuus ja voimavara. Se voi olla koetusti suuri elämää rikastuttava ominaisuus. Se voi olla voimavara, joka tuottaa mielihyvää ja auttaa aistiherkkää rentoutumaan.

Millaisin keinoin sinä pyrit vähentämään aistikuormaa ja stressiä arjessasi? Onko aistiherkkyys sinulle enemmän haaste vai voimavara? Vai onko se niitä molempia aina hetkestä riippuen?