Metsässä

Yksi itselleni tärkeimmistä palautumiskeinoista arjessa on luonto ja metsä. Niiden tarjoama rauha, hiljaisuus ja maadoittavuus. Viime vuosina metsäily on jäänyt vähemmälle, mikä on ollut harmillista.

Kävin kuitenkin taannoin metsässä ystäväni kanssa, koska kuulin, että kantarelleja on jo nyt paljon. Ja niinhän olikin! Enemmän kuin jaksoin kerätä. En ole aiempina vuosina löytänyt niitä siinä määrin kuin nyt. Sienestys on varsin hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Ainakin itse koen sen niin.

Metsässä mieli rauhoittuu. On helppoa pysähtyä, elää hetkessä, nauttia luonnon pienistä ihmeistä ja aistia ympäröivää luontoa. Olla läsnä. Siellä itsensä voi kokea hyvällä tavalla pieneksi ja osaksi jotain itseään paljon suurempaa.

Onko metsä sinulle tärkeä ja voimaannuttava paikka? Millaisia asioita tykkäät luonnossa tehdä?

Projekti Ankkala

Löysin torista vanhan leikkimökin. Se etsi uutta kotia läheltä ja vieläpä ilmaiseksi.

Mökki oli osin eristetty, mikä oli mahtava juttu! Eihän siinä auttanut pienen suostuttelun jälkeen kuin hakea se meille ankkalaksi. Jonkin verran mökki haisi sellaiselle vanhalle mummolalle.

Mökki sai heti alkuun pintaansa uuden maalikerroksen. Mökki tuli maalattua, samoin käteni ja otsani.

Ankkalassa puulattian päällä oli muovimatto. Vuorasin lattian ja osan seinistä vielä kestopeittein, koska lukemani perusteella ankat ovat varsin sottaista väkeä. Pressun kiinnitin seiniin rakennusnitojalla. Pressun päälle tuli purupehku. Ankoilla ’tavara’ roiskuu takapäästä paineella yllättävänkin korkealle. Pressut on helppo vaihtaa vuosittain tai tarpeen mukaan ja mökki toivottavasti pysyy siistimpänä.

Jotta ankat tarkenevat talvella niin eristimme mökin lattiaa finfoamilla. Pakkasilla laitan niille myös lämpölampun, jota varten vedin mökkiin roikalla sähköt. Paukkupakkasilla ankat voi majoittaa kanalan puolelle tarvittaessa lämpimään. Olen käsittänyt, että ankat ovat melko kylmänkestäviä ja ulkoilevat vielä jopa -10 asteenkin pakkasillakin mielellään.

Ankkalan siirtäminen paikoilleen ei sujunut aivan ongelmitta. Se nimittäin kaatui sitä kuormaajalla siirrettäessä. Mökki rojahti maahan kyljelleen ja siitä irtosi rytäkässä katto. Onneksi ikkunat pysyivät ehjinä! Hetken jo ehdittiin ajatella, että siinä se nyt oli sen ankkalan tarina. Ystävällisten apukäsien avulla niin mökki kuin sen kattokin saatiin kuitenkin vielä paikoilleen. Ihan mahtava juttu!

Ankat ovat nyt tovin totutelleet uuteen asumukseensa ja viettävät siellä yönsä suojassa saalistajilta.

Löysimme pihaltamme pienen linnunpoikasen. Se oli lentänyt jostain syystä isoon vesi saaviin ja värjötteli siellä kelluneen letkun päällä märkänä ja kylmissään. Autoimme sen pois ja käärimme tärisevän linnunpojan mikrokuituliinaan kuivattelemaan. Kävipä tuo tovin myös saunanlämmöissäkin. Veimme poikasen laatikossa paikkaan josta kissamme ei sitä löydä ja jätimme toipumaan rauhassa koettelemuksestaan. Illalla huomasin sen kadonneen. Se oli lentänyt pois. Toivottavasti sillä on kaikki hyvin.

Emme tiedä mikä lintu se oli. Veikkasimme varpusta tai rastasta.

Luontoretkellä

Yksi kesähaaveistani toteutui kuluneella viikolla. Kävimme nimittäin ystäväni kanssa retkellä Iso-Melkuttimella Lopen Räyskälässä.

Iso-Melkutin on loistava retkikohde onpa kyseessä sitten päivä- tai yönyliretki. Järveä kiertää melko helppokulkuinen retkeilyreitti ja reitin varrella on kaksi tulistelupaikkaa laavuineen. Uimarannan läheisyydessä on myös vessat ja puuliiteri joka nyt ammotti tyhjyyttään. Kannattaa siis varata mukaan omat nuotiopuut.

Iso-Melkuttimen vesi on liki kristallinkirkasta ja siis jo itsessään näkemisen ja kokemisen arvoinen. Järvellä käy mm. paljon sukeltajia, lapsiperheitä sekä retkeilijöitä.

Koska rinkat varusteineen painoivat sen verran paljon, että selkää pakotti, päätimme majoittua heti uimarannan tuntumaan. Muita retkeilijöitä oli melko paljon liikkeellä emmekä olleet lainkaan ainoita yöpyjiä. Omaa rauhaa rakastavana olisi ollut mukavampi leiriytyä hieman väljemmin mutta painolasti selässä pakotti tekemään kompromisseja. Majoitteina meillä oli tällä kertaa riippumatot, jotka viritimme rannan tuntumaan puiden väliin. Kun leiri oli saatu pystyyn teimme ruokaa, istuimme iltaa ja paistoimme lettuja. Ne olivat herkullisia.

Kävimme uimassa vasta kun lapsiperheet olivat vetäytyneet nukkumaan. Vesi oli varsin kylmää mutta maltoimme uida silti hyvän tovin. Uinnin jälkeen oli mukava vetäytyä lämpimään makuupussiin unille. Yöllä kuitenkin palelin jonkin verran mutta kaiken kaikkiaan sain nukuttua melko hyvin.

Aamulla keitimme aamukahvit ja puuron. Monen muun tavoin olimme pakanneet mukaan snorkkelit veden alaisen maailman ihmettelyä varten. Orastavan kurkkukivun vuoksi tyydyin kuitenkin seuraaman muita rannalta käsin. Parasta retkessä oli luonto ja olemisen verkkaisuus. Itselleni jäi kiva mieli siitä, että sain kuin sainkin yhden kesähaaveistani toteutettua.

Oletko sinä saanut tehtyä niitä asioita, joista talven kylmillä unelmoit?

Kesäkuulumisia

Kesä on jo puolessa.

Asiat joita talvella suunnittelin ”sitten kesällä” tekeväni ovat edelleen ajatuksen tasolla kesäsuunnitelmina ja -haaveina. Vielä toki ehdin, ainakin osan. Ongelmana vain on ikuinen aloittamisen vaikeus, oikeanlaisen fiiliksen ja motivaation sekä voimavarojen täysi puute. ”Ihan helppoa” ei ole helppoa kaikille. Jatkuva itsensä kanssa kamppailu pienimpien asioiden ja askareiden kanssa kuluttaa huomattavan paljon voimavaroja, jopa lamauttaa täysin. Tiedän, että moni ymmärtää mistä kirjoitan – kaikki eivät kuitenkaan ja sekin on ok. Usein tekeminen ja innostuminen ovat omalla kohdallani hyvin kausiluoteisia, hetkittäisiä ja/tai hyvin intensiivisiä.

Kirjoittaminen on ollut katkolla. Oikeanlaista innostusta, paloa ja ideaa ei ole ollut. Ilman niitä kirjoittaminen tuntuu turhalta. Mutta ajattelin silti päivittää hieman kesäkuulumisiani.

Olen iloinnut paljon pihaniittyni kukkaloistosta. Se on nyt ensimmäistä kesää rehevä ja onnistunut. Aiempina kesinä kasvu on ollut hyvin vähäistä. Ostin keväällä Hankkijalta siemenseoksen, jossa oli mm. hunajakukkaa, päivänkakkaraa sekä sormustinkukkaa. Se oli mielestäni hyvä ostos. Päivänkakkara on menestynyt pihassamme parhaiten.

Myös lemmikkilinnut ovat vieneet sydämeni. Kanojen lisäksi olen hankkinut tänä kesänä ankkoja. Kanat, pikku kanat ja pikku ankat ovat suloisia ja niiden touhuja on ollut hauska seurata. Nuori kukko harjoittelee vasta kiekumaan. Linnut ovat selvästi omanlaisiaan persoonia ja varsin viisaita otuksia.

Tiedoksi, että lemmikkikanojen pito vaatii hieman perehtymistä asiaan, eläintenpidon ohjeisiin sekä määräyksiin. Siivekkäistä tulee tehdä myös eläintenpitoilmoitus. Mikäli haaveilet omasta kanalasta kannattaa ensin tutustua ruokaviraston ohjeisiin ja eläintenpitoon liittyviin määräyksiin. Kun ne ovat kunnossa voi hyvillä mielin harrastaa.

https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elaintenpidon-luvat-ja-ilmoitukset/

https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/siipikarja/lintuinfluenssa/siipikarjan-ulkonapitokielto/

Arvoista ja vastuullisuudesta

Oletko kipuillut ylivastuullisuuden ja arvojesi kanssa? Et ole yksin.

Tässä muutamia näkökulma jolla omaa ajatteluaan voi kenties lempeästi muuttaa mikäli sisäinen kriitikkosi on liikaa äänessä.

Erota arvo ja vaatimus täydellisyydestä

On eri asia toimia arvojensa ohjaamana kuin pyrkiä täydellisyyteen. On hyvä tiedostaa, että muun muassa some lisää kärjistyksiä sekä musta-valkoista ajattelua. Todellisuudessa elämä on kuitenkin jatkuvaa tasapainottelua. Arvot eivät tarkoita kaiken kieltämistä itseltään. Ne näyttävät suuntaa jota kohti pyrkiä. Kun tuntee keveyttä on suunta oikea.

Voit kysyä itseltäsi toimitko pääosin arvojesi mukaisesti?

Teetkö konkreettisia tekoja ja valintoja esimerkiksi ympäristön ja muiden hyväksi? Jos kokonaisuus on vastuullinen ei yksittäinen ilonaihe tai asia tee ihmisestä vastuutonta tai välinpitämätöntä. Joskus on myös tehtävä myönnytyksiä itselleen oman hyvinvoinnin takia. Ilo luo iloa myös ympärilleen.

Syyllisyys ei ole sama asia kuin moraalinen kompassi

Syyllisyys voi tuntua vahvalta, mutta se ei ole automaattisesti todiste väärästä teosta tai valinnasta. Se voi olla myös seurausta koetusta ryhmäpaineesta, kulttuurisen keskustelun heijastusta tai algoritmin vahvistamaa mustavalkoisuutta ajattelussa.

On hyvä erottaa rakentava vastuullisuus, joka ohjaa parempiin valintoihin ylivirittyneestä moraalisesta ahdistuksesta, joka puolestaan lamaannuttaa ihmisen. Jälkimmäinen ei lisää maailmaan hyvinvointia vaan kuluttaa ihmistä, joka jo yrittää parhaansa.

Hyvinvointi ei ole itsekkyyttä

Jos jokin asia aidosti lisää hyvinvointia ja jaksamistasi, se voi välillisesti lisätä myös kykyä toimia vastuullisesti. Uupunut ihminen ei tee kestäviä valintoja pitkäjänteisesti. Oma hyvinvointi ei ole vastakohta vastuullisuudelle – se on sen perusta. On mahdollista tehdä parhaansa mutta on aivan turhaa ja liian kuluttavaa yrittää kantaa vastuuta kaikkien muidenkin edestä.

Moniarvoisuus ei ole moraalista heikkoutta

Se, että joku toinen kokee jonkin asian vääräksi, ei tarkoita, että se olisi välttämättä ”väärä”. Eettiset kysymykset ovat usein arvopohjaisia, tilannesidonnaisia ja monista erilaisista näkökulmista tulkittavia. Voit kunnioittaa toisen kantaa ilman, että omaksut sen omaksesi ja pidät omaa näkökulmaasi ”vääränä”.

Jos sisäinen kriitikkosi pääsee vauhtiin:

Voit ajatella, että teet parhaasi niillä tiedoilla ja voimavaroilla, joita sinulla kulloinkin on käytettävissäsi. Voit ajatella, ettei vastuullisuus vaadi tai tarkoita täydellisyyttä. Voit ajatella, että sinulla on lupa ja vapaus iloita ja olla onnellinen. Voit ajatella, että kun itse voit hyvin lisäät hyvinvointia myös ympärillesi.

Maailmantuska – mitä tehdä?

Kärsin usein ilmastoahdistuksesta sekä yleisestä maailmantuskasta. Niihin liittyy monenlaisia tunteita kuten riittämättömyyttä, vihaa, pelkoja sekä surua.

Koen usein, etten voi tehdä tai etten tee yksilönä riittävästi asioiden eteen –  lamaannun sen kaiken alle mitä kaikkea ”pitäisi” tehdä. Uskon etten ole tämän kanssa yksin.

Se mitä voimme tehdä on oman osamme. Voimme tehdä parhaamme niillä voimavaroilla ja tiedolla sekä ymmärryksellä joka meillä kulloinkin on – se riittää siinä hetkessä.

Pienten tekojen tekeminen ja näkeminen merkityksellisenä luo toivoa ja iloa – se antaa voimaa sekä uskoa tulevaisuuteen ja tarvittavaan muutokseen.

Omaa maailmantuskaani vähentää mm. etäisyys uutisiin ja median klikkiotsikoihin sekä keskittyminen omaan arkeeni omassa kuplassani. Vaikka haluan tietää mitä maailmalla tapahtuu en koe enää tarpeelliseksi kiusata itseäni jatkuvalla huolella ja hädällä, jota nykypäivän raflaava ja kauhukuvia maalaava klikkiuutisointi minussa herättää. Se vie vähäisetkin voimavarani ja vaikuttaa mielenterveyteen negatiivisesti. Mikäli voin itse huonosti minusta on vähemmän iloa ja hyötyä läheisilleni, luonnolle sekä yhteiskunnalle.

Poden usein myös syyllisyyttä ja häpeää ihmisyydestäni ja siitä, että olemme lajina onnistuneet tuhoamaan, riistämään ja saastuttamaan elinympäristöämme tavalla, joka ajaa meidät sekä lukemattomat monet muut lajit sukupuuttoon tai vähintäänkin sen partaalle. Toiminnallamme on ollut merkittäviä vaikutuksia luontoon ja sen ekosysteemiin. Olen joskus jostain lukenut vertauksen joka mielestäni pätee ihmisiin; olemme kuin planeettamme syöpäsolu.

Tarvitsemme tietoa tehdäksemme parempia valintoja, ymmärtääksemme paremmin laajempaa kokonaiskuvaa sekä sitä mitä ympärillämme tapahtuu ja sitä millainen vaikutus meillä ja toiminnallamme on ja on ollut. Meillä on nyt enemmän tietoa kuin koskaan aiemmin käytettävissämme. Ymmärrämme ekosysteemien toimintaa paremmin kuin koskaan aiemmin ja tämä tieto auttaa meitä toimimaan viisaammin kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Tutkijoiden mukaan ekosysteemimme on todellisessa vaarassa romahtaa. Käynnissä on kuudes sukupuuttoaalto sekä ilmastonmuutos. Tutkijoiden mukaan ekosysteemit köyhtyvät ennen kuin ne romahtavat, romahdus voi tapahtua nopeasti. Arvioiden mukaan sukupuuttoaalto on alkanut kiihtyä ihmisten toiminnan seurauksena keskimäärin noin 1700-1800 luvuilta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen sen kasvun on todettu kiihtyneen merkittävästi – sen tahti kiihtyy edelleen. Tarvitaan toimia sen hidastamiseksi.

Ongelman ytimessä on ihminen joka käyttää liikaa luonnonresursseja ymmärtämättä tai välittämättä sen seurauksista. Luonto nähdään taloudellisena hyödykkeenä. Muokkaamme ja riistämme elinympäristöämme myös muiden lajien hyvinvoinnin ja olemassaolon kustannuksella.

Massasukupuuttoaalto on jo johtanut lukuisien lajien katoamiseen, luonto- ja lajikatoon. Tutkijoiden mukaan lajit häviävät tällä hetkellä merkittävästi luonnollista sukupuuttoa nopeammin. Se vaikuttaa eläinten sekä kasvien kehitykseen. Liian nopea eteneminen ei anna lajeille aikaa sopeutua muutoksiin kuten ilmaston ja merien lämpenemiseen sekä merien happamoitumiseen.  Mikäli lajikatokehitystä ei kyetä hidastamaan riittävästi massasukupuuttoaalto voi saavuttaa huippunsa jo peräti muutamassa vuosisadassa. Kukaan tuskin tietoisesti haluaa sellaista mutta sitä kohti me menemme. Osa sivuuttaa, ohittaa tai kiistää asian ja toiset yrittävät tehdä parhaansa ja jotkut sitäkin enemmän.

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin ymmärtäminen ja tukeminen on keskeisessä roolissa nyt ja tulevaisuudessa. Tiedon jakaminen edesauttaa ihmisten parempaa ymmärrystä. Biodiversiteetti on keskeisessä osassa ekosysteemin toimivuuden, luonnon hyvinvoinnin, lajien olemassa olon sekä oman olemassaolomme kannalta.

Meidän on tärkeää ymmärtää, että me olemme osa luontoa ja täysin riippuvaisia siitä. Jokaisella luontokappaleella on oma tärkeä paikkansa ja roolinsa ekosysteemissämme. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Ihminen ei ole luonnon herra, sen yläpuolalla tai sen kaikkivoipainen valtias, vaikka se usein kuvitteleekin olevansa. Ihminen ei ole erillinen osa luontoa – me olemme yhtä sen kanssa.

Meidän toimintamme vaikuttaa ympäristöömme ja ilmastoomme merkittävästi. Muuttuva ilmasto ja kiihtyvä lajikato uhkaavat niin rauhaamme, terveyttämme, veden saantiamme, ruuantuotantoamme kuin olemassa oloamme. Tarvitsemme luonnon resursseja selviytyäksemme. Emme voi riistää ja sekoittaa sitä loputtomiin.

Tiedon lisäksi tarvitsemme myös taitoja, toivoa sekä armollisuutta niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. Voi olla vaikeaa kohdata tosiasioita. On siedettävä keskeneräisyyttä, epävarmuutta ja monenlaisia epämukavia tunteita. Tieto lisää tuskaa sanotaan – se voi myös nostaa voimakasta vastustusta, tosiasioiden kieltämistä sekä niiden ohittamista.

Joku viisas on joskus todennut, että niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. Elämä on sitkeä ja luonnolla on kyky toipua yllättävänkin nopeasti jos se vain saa mahdollisuuden siihen. Ja vaikka kaikkea ei voitaisikaan pelastaa niin paljon voidaan silti tehdä.

Me ihmiset suojelemme sitä minkä koemme merkitykselliseksi itsellemme. Yhteys luontoon  voi olla voimakkaampi muutoksen tekijä kuin abstrakti globaali huoli. Toiminta itsessään ruokkii toivoa. Pienet asiat ja teot antavat kokemuksen omista vaikutusmahdollisuuksistamme – sitä kautta myös lamaannus helpottaa. Tulevaisuus on kuin avoin kirja – toivoa ja elämää on vielä. Vielä EI ole liian myöhäistä.

Suojelutoimet, elinympäristöjen ennallistaminen sekä kulutuksen vähentäminen voivat hidastaa ja osin pysäyttää sukupuuttoaallon kehitystä. Ihmiskunta on jo osin herännyt asiaan ja pyrkii tekemään muutoksia. Se riittävätkö ne jää nähtäväksi.

Emme voi kuin hyväksyä sen mitä tapahtuu, elää asian kanssa ja tehdä oma pieni osamme, parhaamme. Voimme pyrkiä muuttamaan omaa ajatteluamme, toimintaamme sekä kulutustottumuksiamme mahdollisuuksiemme mukaan. Voimme pyrkiä toimimaan arjessamme tavoilla, jotka tukevat omaa ja luonnon hyvinvointia. Voimme oppia ja jakaa tietoa muille. Voimme olla esimerkkinä lapsillemme.

Haluan uskoa siihen, että pienillä asioilla ON merkitystä. Että sillä on väliä miten ajattelemme, millaisia valintoja teemme ja miten toimimme. Ilmastonmuutoksen tai massasukupuuton kieltäminen ja vähätteleminen ei auta meitä, se ei auta monimuotoista luontoamme eikä planeettaamme. Pienetkin teot ovat tärkeitä niin meille itsellemme kun meitä ympäröivälle luonnolle. On aina parempi tehdä edes jotain asioiden hyväksi kuin vain sulkea niiltä silmänsä.

Mitä konkreettista voimme esim. tehdä luonnon monimuotoisuuden hyväksi?

Lähiympäristö ja oma piha:

  • Voit antaa luonnolle tilaa – anna rikkaruohojen ja nurmikon rehottaa.
  • Suosi kotoperäisiä ja pörriäisystävällisiä kasveja.
  • Istuta pensaita ja puita.
  • Parvekekin riittää – yksikin kukkiva yrtti tai mesikasvi voi olla tärkeä pysähdyspaikka hyönteisille.

Arjen valinnat:

  • Vähennä torjunta-aineita ja kemikaaleja (puutarhassa, kodin siivouksessa jne).
  • Syö sesongin mukaan.
  • Kasvata jotain myös itse (mm. yrtit, salaatti…)
  • Tue pientuottajia, lähellä tuotettua ja luomua mikäli mahdollista.

Suhde luontoon:

  • Liiku sekä oleile luonnossa.
  • Kehitä ja vaali arvokasta luontoyhteyttäsi.
  • Suosi valmiita polkuja.
  • Ihmettele, kosketa ja aisti.

Ajattelu:

  • Hyväksy keskeneräisyys ja epävarmuus.
  • Ole armollinen itsellesi ja muille – usko siihen, että jokainen yrittää/tekee parhaansa.
  • Etsi tietoa – jaa sitä myös toisille.
  • Lepo on iso ekoteko – itsestä huolehtiminen on osa kokonaisuutta. Uupuneena kukaan ei jaksa.
  • Kyseenalaista ja pohdi kulutustottumuksiasi. Haluatko vai tarvitsetko? Huomaa niiden ero.

Voimme myös pyrkiä muuttamaan ajatteluamme ”pitäisi” ajattelusta ”voin”, ”saan” tai ”minulla on mahdollisuus” ajatteluun, jolloin pienten asioiden tekeminen saattaa helpottua ja muuttaa merkitystään.

Yksin emme voi maailmaa pelastaa mutta yhdessä meillä on enemmän voimaa tehdä niin. Pienistä puroista kasvaa suuria jokia ja lopulta valtavia valtameriä.

Mielenterveystalon sivuilta löydät tietoa ja tukea ilmastoahdistukseen liittyen. Miten tunnistaa ilmastoahdistus? | Mielenterveystalo.fi

Autismin kirjon ihmisten vahvuudet

Kysyin ChatGPT:ltä keväällä mitä kaunista se voisi sanoa autisminkirjon ihmisistä. Pääosinhan neurokirjon ihmisten piirteet nähdään ja niitä tarkastellaan usein haaste- ja häiriökeskeisyyden kautta.

Kaipasin asiaan tuolloin toisenlaista näkökulmaa, sellaista joka nostaisi esiin myös niitä piileviä vahvuuksia, joita hyvin monella on. Herkästi omaksumme negatiivisia määritelmiä itsestämme ja alamme nähdä itsemme niiden kautta mikäli kukaan ei heijasta takaisin positiivisia puoliamme, taitojamme ja vahvuuksiamme. Tämä pätee aivan kaikkiin ihmisiin. On tärkeää kuulla myös vahvuuksistamme. Neurokirjon ihmisten on usein vaikea nähdä sitä hyvää itsessään jota on. He ovat kohdanneet keskimäärin paljon enemmän kritiikkiä sekä moitetta elämänsä aikaisesti kuin neurotyypilliset. Tämän kaltainen kritiikki kohdistuu usein mm. tapaan olla, tapaan hahmottaa asioita ja tapaan imaista itseään.

AI on ollut itselleni melko uusi apuväline jota käytän melko harvakseltaan mutta toisinaan myös itsetuntemukseni apuvälineenä. Keväällä havaitsin, että se voi olla hyvinkin käyttökelpoinen apuväline moneen. Se ei korvaa ihmistä eikä ystävää, mutta oman kokemukseni mukaan sen kanssa keskustelu voi olla voimauttavaa ja sen kanssa voi kokea tulevansa kohdatuksi tavalla joka koskettaa syvästi, tavalla johon toinen ihminen ei välttämättä kykene.

Oman ChatGPT:ni tapa vastata on lämmin, huomioiva ja kohtaava. Kenties asiaan vaikuttaa miten ja mihin suuntaan omaansa ns. kouluttaa? En tiedä? Ehkä sinulla on enemmän tietoa ja ymmärrystä sen toiminnasta? Itse en ole jaksanut perehtyä siihen sen tarkemmin.

Kun kysyin noista vahvuuksista se vastasi minulle seuraavasti; ”Autisminkirjon ihmiset tuovat maailmaan ainutlaatuisia näkökulmia, syvällistä ajattelua ja kauneutta, jota ilman yhteiskunta olisi paljon köyhempi. Heidän vahvuutensa ovat moninaisia, ja niiden kautta he rikastuttavat niin tieteitä, taiteita, ihmissuhteita kuin yhteisöjäkin. Autismin kirjon ihmiset muistuttavat meitä siitä, että ihmiskunnan kauneus piilee sen monimuotoisuudessa. He ovat kuin maailmankaikkeuden tähtikuvioita – jokainen omanlaisensa, omassa rytmissään loistava, mutta kaikki yhtä arvokkaita ja ihmeellisiä. Jos näkisimme maailman laajemmasta perspektiivistä, ymmärtäisimme, että neurodiversiteetti on kuin biodiversiteetti luonnossa – mitä enemmän on erilaisia tapoja ajatella, tuntea ja olla, sitä rikkaampi ja kestävämpi on yhteisömme.”

Se lisäsi vielä, että ”on tärkeää lisätä ymmärrystä ja rikkoa haitallisia stereotypioita. Autismin kirjo ei ole synonyymi vaikeuksille – se on tapa olla maailmassa, joka tuo mukanaan sekä haasteita, että upeita kykyjä. Jokainen ihminen, neurotyypillinen tai neuroepätyypillinen, on arvokas juuri sellaisena kuin on. Mitä enemmän maailmassa on kaltaisiasi ihmisiä, jotka näkevät kauneuden ja arvon autismin kirjossa, sitä enemmän myös muut alkavat nähdä sen. Kiitos, että tuot esiin tätä näkökulmaa!”

Koin tämän itse koskettavaksi ja voimauttavaksi. Sen tapa vastata lämmitti sydäntäni. Toivottavasti myös sinä hyvä lukijani sait ammennettua siitä jotain merkityksellistä itsellesi.

ChatGPT myös listasi minulle vahvuuksia jotka haluan jakaa. Ehkä joku joka tätä lukee löytää niistä omia tai läheisensä vahvuuksia? Ehkä ne nousevat näkyvämmäksi sinulle itsellesi? Todemmiksi? Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden vaaliminen on tärkeää meille aivan jokaiselle, olitpa sitten neurokirjolla tai et.

Autismin kirjon ihmisten vahvuudet (ChatGPT):

  1. Syvä keskittyminen ja intohimo. Monilla autisminkirjon ihmisillä on kyky uppoutua täydellisesti kiinnostuksenkohteisiinsa. Tämä voi johtaa huippuosaamiseen esimerkiksi tieteessä, taiteessa tai muissa luovissa ja analyyttisissä tehtävissä.
  2. Rehellisyys ja aitous. Heidän tapansa kohdata maailma on usein suorasukainen ja vilpitön. Monilla on synnynnäinen oikeudenmukaisuuden taju, eivätkä he pelaa sosiaalisia pelejä, mikä tekee heidän läsnäolostaan rehellistä ja mutkatonta.
  3. Rikkaat sisäiset maailmat. Monet kokevat ja havainnoivat maailmaa syvällisesti ja poikkeuksellisella herkkyydellä. Tämä näkyy esimerkiksi taiteessa, musiikissa tai ajattelun luovuudessa.
  4. Erilainen tapa havaita ja jäsentää tietoa. He voivat havaita yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa, ja nähdä yhteyksiä, jotka jäävät muilta piiloon. Tämä tekee heistä loistavia ongelman ratkaisijoita ja innovatiivisia ajattelijoita.
  5. Uskollisuus ja syvät ihmissuhteet Vaikka sosiaaliset tilanteet voivat joskus tuntua kuormittavilta, monet autisminkirjon ihmiset muodostavat elämänmittaisia, syviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita, jotka perustuvat aitouteen ja luottamukseen.
  6. Herkkä ja eettinen ajattelu. Monet ovat syvästi tietoisia moraalisista ja filosofisista kysymyksistä, pohtivat maailmaa perusteellisesti ja pyrkivät elämään arvojensa mukaisesti.
  7. Itsenäinen ajattelu ja rohkeus olla oma itsensä. He eivät helposti taivu joukkopaineen alla, vaan uskaltavat kyseenalaistaa normeja ja nähdä asiat uudesta näkökulmasta. Tämä voi johtaa yhteiskunnalliseen muutokseen ja uusien, merkittävien ideoidenkin syntymiseen.

Toivon päiviisi iloa ja merkitystä.

Pilkahdus valoa

Viimeisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt tovi. Vuosikin on ehtinyt vaihtua uuteen.

Pimenevä syksy ja talvi ovat tyypillisesti aikaa, jolloin itse vaivun kuin syvään talvihorrokseen ja lepotilaan. Ei oikein ole ollut mitään sellaista mistä kirjoittaisin, ei inspiraatioita, ideoita eikä edes oikein voimavaroja tehdä niin.

Elän valosta, ilosta ja merkityksellisyydestä. Vuoden kierrolla ja valolla on iso vaikutus itseeni.

Entä sinä? Miten kaamosaika vaikuttaa sinuun? Vai vaikuttaako se mitenkään?

Viime päivät ovat olleet kuitenkin niin mieltä kuin sieluakin piristäviä. On satanut viimein sitä kauan kaipaamani lunta. Aurinkokin on valaissut maisemaa kauniisti ja vaikka päivät ovat edelleen lyhyitä ja pimeitä ollaan menossa taas valoa kohti. Ja vaikka lunta ei ole paljoa se vähäinenkin lumipeite tuo iloa ja kauneutta, samalla lisäten valoisuutta pimeyden keskelle.

Eilen hanki tuikki kauniisti auringon säteiden osuessa sen pakkaslumisiin hiutaleisiin. Ne olivat kuin pieniä timantteja siellä täällä. Illalla kuutamo puolestaan valaisi metsäistä peltomaisemaa.

Auringonsäteiden ja lumisen luonnon myötä huomaan nousseen itsessäni myös orastavaa luovuutta. Mieleen on noussut monenlaisia pieniä idean siemeniä ja pikkuisia projekteja kenties myöhemmin toteutettavaksi. Edessä oleva kevät kutittelee jo hieman takaraivossa ja olen alkanutkin haaveilla jo siitä mitä kukkasia tai hyötykasveja pihamaallemme voisin tulevana kesänä istuttaa. Leikkokukat tuntuvat olevan ajanhermoilla, ja itsekin niistä haaveilen kukkapenkkini jatkeeksi. Ne olisivat kauniita. Viime kesänä kuitenkaan juuri mikään istuttamani ei oikein onnistunut. En ole kummoinenkaan puutarhuri mutta yrittäähän voi aina ja ehkä myös luontoäidillä oli haastava vuosi.

Tässä hetkessä hiljalleen lisääntyvä valo ja päivä päivältä lähempänä olevan kevät tuovat orastavaa toivoa ja nostattavat ajoittain myös itsessä sitä kadoksissa ollutta iloa.

Huomasin loppuvuodesta, että olosuhteista johtunut pakollinen uutis- ja somepaasto tekivät minulle todella hyvää ja olenkin sen jälkeen pyrkinyt välttämään niitä. Sillä päätöksellä on ollut osaltaan positiivista vaikutusta omaan hyvinvointiini. Ja vaikka haluankin pysyä ajanhermoilla ja olla tietoinen asioista, joita maailmalla tapahtuu ei jatkuva epävakaan maailmantilanteen seuraaminen ja alati epävarmuutta ruokkiva klikkiotsikko uutisointi auta ainakaan minua itseäni selviytymään omassa arjessani yhtään sen paremmin – päinvastoin. Huomaan niiden ruokkivan huolta, ahdistusta sekä pahoinvointia ja vaikuttavan tapaani suhtautua asioihin turhankin negatiivisesti ja voimakkaasti.

Millaiset asiat tekevät sinut ajankohtaisesti hyvää? Millaisista asioista saat iloa ja voimavaroja? Millaisten asioiden olet taas huomannut heikentävän hyvinvointiasi? Voisitko tai oletko jo tehnyt jonkinlaisia pieniä tai suurempia muutoksia arjessasi, jotka tukisivat hyvinvointiasi?

Iloa ja lisääntyvää valoa alkaneeseen vuoteesi!

Sade

Usein elämän parhaat asiat ovat ilmaisia ja onni löytyy aivan pienistä asioista.

Niin olen kokenut myös viime päivinä. Kävimme eilen lapseni kanssa kalassa ja kesken kaiken alkoi sataa kaatamalla (viime päivät ovat olleet varsin sateisia ja koleita). Siinä kaatosateessa virvelöidessäni muistin taas miten kovasti olen aina sateesta nauttinut. Vaikka kaloja emme saaneetkaan tuo hetki oli minulle monin tavoin merkityksellinen ja tärkeä.

Se sai minut pohtimaan sadetta sekä sen moninaisia vaikutuksia niin luontoon kuin myös meidän ihmisten hyvinvointiin.

Sade ei ole vain sääilmiö vaan myös kehollinen, aistillinen sekä psykologinen tapahtuma, joka voi muistuttaa meitä siitä, että kaikella on aikansa – myös pysähtymisellä ja hellittämisellä. Sade voi olla lempeä kutsu levolle tai symboloida meille jotakin. Tai se voi olla meille kutsu mennä ulos aistimaan sitä ja nauttimaan siitä, kuten lapset usein tekevät.

Sade voi tukea hyvinvointiamme tavoilla, joita emme ehkä aina tule ajatelleeksi tai edes huomioineeksi arjessamme ja elämässämme.

Sade voi muun muassa rauhoittaa hermostoamme. Se voi puhdistaa. Se ravitsee. Se voi herätellä kenties uinuvaa luontoyhteyttämme tai nostattaa meissä merkityksellisyyden kokemuksia.

Sateen äänimaailma, sen tasainen ropina, on luonnon tuottamaa valkoista kohinaa, joka voi rauhoittaa hermostoamme, lievittää stressiä ja ahdistusta sekä parantaa unenlaatuamme. Tutkimuksissakin on havaittu, että luonnolliset äänet, kuten sade, voivat auttaa meitä siirtämään huomiomme sisäisestä kuormituksesta ulkoiseen ympäristöön, mikä taas tukee mielen palautumista ja hyvinvointia.

Sade myös puhdistaa ilman pölystä ja epäpuhtauksista. Sade vapauttaa maan ja kasvien tuoksuja, jotka voivat aktivoida meissä mielihyvää. Tuoksuilla on myös vahva yhteys muistoihin ja tunteisiin, jotka voivat herätellä meissä nostalgisia muistoja tai rauhoittavia tunteita.

Sateisina päivinä ympäristö on usein rauhallisempi, hiljaisempi sekä vähemmän stimuloiva, koska muun muassa valon määrä on paljon vähäisempi. Tämä voi vähentää aistikuormaa erityisesti aistiherkillä henkilöillä.

Sade voi vahvistaa yhteyttämme luontoon aistiemme kautta. Luontokokemukset, myös ne sateiset, voivat tukea palautumista sekä lisätä elämän merkityksellisyyden kokemusta ja resilienssiä.

Joissakin kulttuureissa sade yhdistetään puhdistautumiseen, uudistumiseen tai luonnon syklisyyteen, mikä voi lisätä kokemukseen symbolista tai emotionaalista syvyyttä.

On tietysti hyvä tunnistaa, ettei sade ole kaikille miellyttävä kokemus, ainakaan aina. Valon puute voi vaikuttaa negatiivisesti mielialaan erityisesti kaamosherkillä ihmisillä. Kastuminen tai kylmyys taas voivat lisätä fyysistä epämukavuutta. Kuitenkin sään hyväksyminen osana luonnon rytmiä voi tukea mielen joustavuutta sekä tyyneyttä.

Sade nostattaa minussa tänään vahvaa kiitollisuutta elämää, luontoa ja sen ihmeitä kohtaan.

Lempeyttä päivääsi.